Kuulumisia kesän 2018 yleisurheiluilloista
20.8.2018
25.6. Kesän 2018 yleisurheiluillat aloitettiin kuulantyönnöllä, pituushypyllä ja korkeushypyllä. Paikalla oli 27 innokasta yleisurheilijaa, lapsia ja aikuisia. Illlan avauksessa oli mukana Joutsan Pommista Mika Sirkka, joka kutsui toivakkalaiset harjoittelemaan Joutsan kentälle.
2.7. yleisurheiluillassa kuulaa, kiekkoa, keihästä, korkeutta, pituutta ja juoksua. Osallistujia alle kouluikäisistä yli seitsemänkymppisiin yhteensä seitsemäntoista.
9.7. Yleisurheiluillassa paikallinen legenda Suomalaisen Timo oli opastamassa painonheittoa, joka osoittautui kutkuttavan kiinnostavaksi lajiksi. Timo veti perusteellisen treenin, jossa ensin lämmiteltiin ja sitten harjoiteltiin tekniikkaa. Hän lupasi tulla toisellakin kerralla, jotta muutkin kiinnostuneet pääsevät lajia kokeilemaan. Lisäksi illassa hypättiin pituutta ja korkeutta sekä heitettiin keihästä ja juostiin. Osallistujia oli parikymmentä, alle kouluikäisistä melkein kahdeksankymppisiin ja uusia kasvojakin oli mukana. Mainio meininki kentällä.
16.7. Yleisurheiluillassa 12 reippailijaa uhmasi hellettä juomapulloilla. Harjoiteltiin pikajuoksua, pituushyppyä ja kolmiloikkaa Reeta Valveen opastuksella. Kiitos Reetalle erinomaisista vinkeistä!
23.7. Yleisurheiluillassa tusinan verran yleisurheilijoita alakouluikäisistä kahdeksankymppisiin nauttimassa mahtavasta säästä ja heittämässä painoa ja keihästä, työntämässä kuulaa, hyppäämässä pituutta ja korkeutta sekä juoksemassa pikajuoksuja, 900 metriä ja vähän aitojakin.
30.7. Yleisurheiluillassa harjoiteltiin Reetan opastuksella aitojen ylitystä monella tavalla sekä korkeushypyn kiemuroita. Osallistujia alle kouluikäisistä kahdeksankymppisiin yhteensä neljätoista ja hyvä tekemisen meininki.
6.8. Lasten harjoituskisat ja yleisurheiluilta Joutsassa. Kisoissa testattiin loikkataidot pituushypyssä, vauhti juoksussa ja heittotaidot pallonheitossa. ToiRilaiset kuorrutettiin mitaleilla ja pokaaleilla kisailun jälkeen. Loppuilta testailtiin kentällä korkeushyppypaikkaa sekä heittohäkkiä. Lisäksi suunniteltiin jatkoa yhteistyölle mm. yleisurheilukoulutusten suhteen.
13.8. Yleisurheiluillassa annettiin tusinan heittäjän voimin kyytiä kiekoille. Haastava laji, mutta kovin kiehtova myös. Ilmainen suihku tuli vielä kaupan päälle sen kunniaksi, että ihan uusiakin osallistujia oli illassa. Oli ensimmäinen kerta, kun yleisurheiluillassa satoi vettä tänä kesänä. Aikuisurheilijoista Marjatta oli viimeistelemässä perjantaina alkavia aikuisurheilijoiden SM-kisoja varten juosten ja pituutta hypäten. Pikkuhiljaa alkaa jo jännittää :)
20.8. Kesäkauden viimeisessä yleisurheiluillassa treeniä saivat niin korkeushyppypatja, pituushyppylankku kuin kuulatkin tusinan yleisurheilijan voimin. Allekirjoittanut kiittää kaikkia kesän yleisurheiluiltoihin osallistuneita mahtavasta kesästä! Yhdeksän monipuolista iltaa, iloisia ilmeitä, ohjausta, onnistumisia ja uusia tuttavuuksia. Jos et tänä kesänä ehtinyt mukaan, olet tervetullut ensi kesänä ja jos mielen päällä kutkuttelee jokin toimintaa koskeva toive tai ajatus, ota yhteyttä :) Sisko |